PIHAPIIRROS3092_3092MALLIKAPPALE VALMISTUU VANTAALLE 2014

Tontti sijaitsee 900 metrin päässä Korson juna-asemalta Vierumäen ja Korson välissä viihtyisällä omakotitaloalueella. Juna-aseman läheisyys sekä lukuisat bussilinjat tekevät tontista ihanteellisen täydennysrakentamista ajatellen. Projekti selkeästi täydentää jo olemassa olevaa kaupunkirakennetta alueella, jolla on suhteellisen hyvät kulkuyhteydet.

Alueella on paljon 1920-30 lukujen välissä rakennettuja pieniä ja usein mansardikattoisia omakotitaloja. Skaala on ihanteellinen projektille.

Tontti on kauniin puutarhamainen 661m2 kirveenvarsitontti, jolla sijaitsee vanha ja toimiva pihasauna sekä liiteri. Sauna tullaan kunnostamaan entistä paremmaksi sen arkkitehtonista luonnetta kunnioittaen.

Tilaelementtejä käyttämällä pystytään säästämään tontin kasvillisuutta huomattavasti enemmän kuin tavanomaisilla pakettitalo-ratkaisuilla.

leikkaus4100x1500

Kasvillisuutta säilyttämällä saavutetaan viihtyisä ja suojaisa piha jo ensinmäisestä vuodesta lähtien.

Rakentaminen on tarkoitus suorittaa kahdessa osassa. Ensinmäisessä osassa rakennetaan molempien rakennuksien perustukset sekä toinen rakennus. Jälkinmäisessä osassa rakennetaan myös toinen rakennus valmiiksi.